Sukututkimus

Holopaisten sukututkimusta on tehty jo useiden vuosien ajan. Tutkimusmenetelminä on käytetty perinteistä asiakirjatutkimusta ja sitä täydentävää DNA-avusteista geneettistä sukututkimusta. Asiakirjalähtöinen sukututkimus alkaa vanhimmista veroluetteloista 1540-luvulta. DNA-avusteisella tutkimuksella päästään paljon kauemmas menneisyyteen. Se täydentää ja varmentaa Holopaisten alkuvaiheita, suvun syntyä sekä sukuhaarojen välisiä yhteyksiä.

Tavoitteena on selvittää mistä suunnasta Holopaisten esi-isät tulivat Savoon ja mitä yhteyksiä Holopaisten sukuhaaroilla on keskenään. Lisäksi tarkoituksemme on myös saada selvyyttä siihen miten ja missä suhteissa Holopaiset sijoittuvat muiden savolaisten sukujen joukkoon.

Sukututkimuksen pohjalta julkaistaan Holopaisten sukukirja. Sen piti valmistua syksyllä 2023, mutta kirjan kirjoittaminen on vielä kesken. Kirjoittajan kanssa on sovittu, että kirjan teksti on valmiina taittajalle viimeistään vappuna 2024. Taittamisen jälkeen aineisto menee kesän 2024 alussa kirjapainoon. Tällä hetkellä uskomme, että sukukirja on valmis jaettavaksi tilaajille sukukokouksessa heinäkuussa 2024.

sukukirjan ennakkotilauksia tarvitaan edelleen lisää. Tästä saat ennakkotilauslomakkeen.

—–

Sukututkimusta tekevät ja ohjaavat Väinö, Kari ja Veli. Jos haluat kysyä jotain tai kommentoida sukututkimustamme, niin lähetä sähköpostia

Sukututkimusosoite

Väinö Holopaisen sukututkimukseen pääsee tutustumaan tästä.